Selviytymistä

Äiti neuvoi selviytymisestä, että pitää syödä kohtuullisesti, pitää juoda kohtuullisesti eikä saa haastaa riitaa nakkikioskilla. Toinen asia on selviytyminen harrastuksena, selviytyminen luonnossa. Olen sitä itsekin joskus kokeillut. Koulutuksen aikana opin, että pettuleipää ei kannata syödä enempää kuin kohtuullisesti. Itse seurasin kolme päivää suuren kovan möykyn kulkua elimistöni läpi ja olin onnellinen kun se tuli matkansa päähän. Oikean selviytymisen kanssa sillä ei enää kuitenkaan ole paljoakaan tekemistä. Jos metsään eksyy, ei sinne pidä jäädä paistamaan pettuleipiä, vaan pitää kävellä metsästä pois.

Niin kävelevät selviytyjätkin. Metsässä on mukava kärvistellä kohmeessa, nälkäisenä ja pahanhajuisena kun tietää, että huomenna tai parin päivän kuluttua tai ensi viikolla sieltä pääsee suihkuun ja lämpimien aterioiden maailmaan. Tai koska tahansa helikopteri noutaa, jos asiat menevät ihan pieleen. Värikuulapeliäkin on mukavampi pelata, jos vastapuolella ei ole raskasta tykistöä, panssarivaunuja ja pommikoneita ja kaikki helikopteritkin ovat omalla puolella.

Toisenlaisessa tilanteessa olivat metsään pellon raivanneet perheet, jotka joutuivat elättämään itsensä suurine lapsiparvineen sillä, mitä maasta saivat. Missään vaiheessa ei ollut näkyvissä sitä päivää, kun voisi palata sähkösaunan kautta sivistyksen pariin ja heittää teknisen pukeutumisen kerrokset pesurumpuun. Pitkän talven yli saattoi vain syksyn sadon turvin odottaa lehmien poikimista ja sitä seuraavaa maidontuloa ja loppukesästä tulevaa satokautta ja kesällä kasvaneen karjan teurastuksia syksyllä luonnonlaitumen loppuessa.

Ja toisaalta olemme kaikki selviytyjiä. Asunto, ruoka, verot vaativat kaikki omansa. Jostakin se raha on löydettävä. Jostakin on löydettävä aika kaikkeen siihen, mikä on pakko tehdä. Lisäksi olisi hyvä löytää aikaa myös sellaiseen, mikä tuntuu hyvältä, jotta elämä tuntuisi mielekkäältä. Ja tämä kaikki maailmassa, joka muuttuu jatkuvasti.