Suomen Talousseura keskipisteenä

Ensimmäisen kerran tutustuin Suomen Talousseuraan kirjoittaessani Åbo Akademissa teemaseminaaria. Seminaarin vetäjä kertoi seuran arkistosta löytyvästä aineistosta ja totesi sen olevan vajavaisesti hyödynnetty lähde. Minua alkoi kiinnostaa, millä tavalla ruotsinkielinen tai ainakin ruotsintaitoinen säätyläistö Turussa suhtautui suomenkieliseen rahvaaseen ja miten tätä neuvoisi. Tässä yhteydessä luin kirjeenvaihtoa asessori Gabriel Ahlmanin testamenttilahjoituksen käytön suunnittelusta Ylä-Satakunnan rahvaan lasten koulujen perustamiseen. Kirjeistä löysin vain hyväntahtoisia ajatuksia siitä, millä tavalla varat parhaiten palvelisivat kansan parasta, vaikka eri kirjoittajien näkemykset oikeasta käytöstä poikkesivat suuresti. Sidoin tuon pienen tutkielman Miroslav Hrochin kuvaukseen kansallisuusaatteen kehityksen vaiheista ja totesin kirjeenvaihdon ja siis Suomen Talousseuran alkuaikojen sijoittuvan hänen luokittelussaan ensimmäisen ja toisen vaiheen välimaastoon, minkä vuoksi annoin aineelle otsikoksi "Välvilja mellan intresse och krav", "Hyväntahtoisuus kiinnostuksen ja vaatimusten välissä". Tällä viittaan myös fennofiilisen Aurora- ja fennomaanisen Aura-seuran väliseen aikaan, johon ajanjaksoon Suomen Talousseuran perustaminen vuonna 1797 osuu. Kansallisuusaatteen vaiheet ovat yksi syy siihen, miksi Suomen Talousseura on edelleen mielenkiintoinen tutkimuskohde, vaikka seuralla itsellään ei ollut ainakaan julkilausuttua kansallismielistä ohjelmaa.

 

Seuran perustamisajankohta on, jälkeenpäin tarkasteltuna, sikälikin mielenkiintoinen, että seura kokoaa suomalaisen säätyläistön yhteen kehitystalkoisiin juuri vähän ennen kuin maailmanpolitiikan oikut irrottivat Suomen Ruotsin kruunun alamaisuudesta ja antoivat meille uudenlaisen autonomisen aseman Venäjän keisarin suojeluksessa. Seuran verkoston poliittinen merkitys korostui uudessa tilanteessa, kun valtaosa uuden hallituskonseljin jäsenistä tuli  seuran piiristä. Seura oli myös keskeinen toimija yhteiskunnan muutoksessa osallistumalla maatalouden ja yleensä talouden kehittämiseen, kansanterveystyön järjestämiseen ja koulujen perustamiseen. Mainittavia hankkeita olivat perunanviljelyn edistäminen (1802 - ), isorokkorokotusten järjestäminen (1804 - 1825) ja Ahlmanin koulujen (1811) ja Mustialan maatalousoppilaitoksen (1840) perustaminen.

 

Suomen Talousseura toimii edelleen vuonna 1830 ostamassaan kivitalossa Turussa Vartiovuoren juurella Hämeenkadun varrella.

 

 

Gradu perunanviljelyn historiasta

Jälleen pitkällisen hiljaisuuden jälkeen palaan blogin pariin, kun olen kirjoittamassa Suomen historian gradua. Oikeastaan aloitin sen jo yli vuosi sitten, mutta töiden takia en päässyt kunnolla liikkeelle ja muutenkin ehdin paljon vähemmän kuin olisin halunnut. Varsinkaan arkistossa käymiselle ei tuntunut riittävän aikaa, mutta ei myöskään tiedonhaulle eikä kirjoittamiselle. Graduseminaariinkin pääsin vasta alkutalvesta, jos tällä kertaa voi sellaisesta puhua. Arkistoon parhaimpaan kesäaikaan juhannuksen jälkeen.

 

Gradun aiheena on laajasti ottaen perunanviljelyn historia Suomessa, mutta olen rajaamassa sitä tapaustutkimukseksi perunanviljelyn edistämisestä Suomen Talousseuran hankkeessa 1800-luvun alussa. Tämän tutkimuskohteen hyvänä puolena on, että Suomen Talousseuran arkistosta löytyy hyvä joukko materiaalia hankkeesta ja yleensä perunanviljelyn tilasta Suomessa tuona ajankohtana. Kuninkaan antama tuki velvoitti. Heti ensimmäisistä käynneistä tuntui taas, että yli kaksisataa vuotta vanhat kirjeet avasivat aikansa säätyläisten ajatusmaailmaa kuin olisivat vasta kirjoittaneet raporttinsa Turun oppineille luettavaksi.

 

Tapaustutkimuksella haluan pysäyttää tapahtumakulun hetkiseksi niin, että näemme tarkasti, mitä tuolloin 1800-luvun alussa tapahtui ja mikä siihen on johtanut ja mihin tapahtumat siitä etenivät. Työn teoreettisena viitekehyksenä olen päätynyt käyttämään innovaatioiden diffuusion ja teknologian sosiaalisen rakentumisen teorioita ja näiden välimuotona Mika Panzarin esittämää teknologian kesyttämistä. Yhtenä tavoitteena tässä tutkimuksessa on myös tarkastella sitä, millä tavalla historiallisen aineiston saa sopimaan näihin viitekehyksiin ja missä määrin lähinnä säätyläisten kirjeenvaihto valottaa rahvaan elinolosuhteita, tarpeita ja osallistumista teknologian käyttöönottoon ja soveltamiseen. Millä tavalla itsellinen, torppari tai kruunun uudisraivaaja sai äänensä kuuluviin, kun oppineet olivat päättäneet, että peruna on varmin ja oivallisin keino nälänhädän torjumiseksi ja luonnottomien ruuan korvikkeiden välttämiseksi. 

Kolme kuvaa Kauttualta

Kauttualla tunnen historian läsnäolon. Vietin siellä taas viime viikonlopun, nyt koiravahtina pojan ja nuoremman tyttären kanssa. Samalla kävin taas katselemassa maisemia, joissa on merkkejä niin kivikaudelta kuin viikinkiajalta ja teollistumisen alkuajoilta.

Kauttuan Lastentalonmäen hiekkaisella harjanteella ei näy muita merkkejä kivikaudelta kuin opaskyltin, mutta olen itse aikoinani koululaisena nähnyt kaivauksissa, kuinka puolen metrin syvyydeltä löytyy muutaman metrin välein muinaisella merenrannalla olleita kuoppaliesiä. Yksi näistä nuotiopaikoista on siirretty alkusyksyn pakkasaamuna lasivitriiniin Kauttuan Tehtaanmuseoon, jossa se edelleenkin on avaamattomana näytillä.

Luistarin rautakautinen kalmisto, joka on Euran ylpeydenaiheita. Vanhimmat silmäkivelliset röykkiöt (kuvassa) ovat ilmeisesti 500-luvulta ennen ajanlaskun alkua pronssikauden ja rautakauden taitteesta, ja viimeisimmät esineettömiä ruumishautoja ristiretkien jälkeiseltä ajalta. Todellisia aarteita ovat kuitenkin rikkaat merovingi- ja viikinkiajan haudat, joiden runsaat korulöydöt, frankkilaiset miekat kaukomaiden kolikot ja jäänteet silkistä kertovat vauraasta yhteisöstä, joka on osallisena laajasta kauppaverkostosta. Täältä ovat myös ne pronssikorujen säilömät tekstiilin jäänteet, joiden perusteella Euran emännän puku restauroitiin.

Kauttuan teollisuuden alku perustui vesivoimaan, diabaasiharjanteen läpi ryöppyävään Pyhäjärven veteen, joka jo keskiajalla pyöritti vesimyllyjä, mutta 1689 alkaen takoi rautaruukin kankivasaralla yläneläisen ja myöhemmin honkilahtelaisen hiilen kuumentamaa ruotsalaista rautaa. Tämä Ruukin teollinen perinne jatkuu paikkakunnalla edelleen, mutta nykyisin paperin ja pakkausten ympärillä.

Ainakin kuusi vuosituhatta, josta viisi esihistoriaa. Jännittäviä tarinoita, jotka muistuvat mieleen lapsuudesta. Vähäisiä, mutta paljon puhuvia muistoja menneisyydestä syvältä maan sisältä.