torstai 19. joulukuuta 2013

Loppuvuonna 2013



Pitkästä aikaa kirjoittamassa, kun sekä työasiat että opiskelut alkavat olla intensiivisen kirjoittamisen tarpeessa.

Opinnoissa olen edennyt Suomen historian syventäviin opintoihin ja gradun kirjoittaminenkin alkaisi olla ajankohtaista. Ensimmäinen gradu-seminaari minulla on tammikuun loppupuolella ja opponointikin silloin. Varsinaisia tenttejä on enää niukasti jäljellä Suomen historiasta, mutta arkistolinja on alkutekijöissään. Arkistolinjan kautta pääsin kuitenkin työn syrjään kiinni ja sitten ihan erinäköisiin hommiin, joissa yhdistyy oikeastaan kaikki, mitä aikaisemmin olen tehnyt tai opiskellut tutkijana, yrittäjänä, eräoppaana ja historian opiskelijana. Tämä kaikki tapahtuu vielä kolmenkymmenen vuoden takaisissa lapsuusmaisemissa ja aikaperspektiivi ulottuu kivikaudesta tulevaisuuteen. Siksi valitsin kuvaksi tuon portin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti